perjantai, 2. maaliskuu 2007

3. päivä



kuva30ml5.png
Jälleen uusi aamu. Nuorenparin aamurutiinit näyttävät rutiinoituvan, sillä he heräävätkin samaan aikaan.
"Huomenta," he huikkaavat toisilleen Bladen yhä hierustaen silmiään unisena - hän ei ole koskaan ollut kovin aamuvirkku, toisin kuin miltä Mira vaikuttaa.

kuva31ki0.png
"Huomenta, kulta," Blade sanoo nopeasti ennen kuin selättää Miran aikoen aloittaa aamunsa kunnon muhinoimisella.
(olen aina miettinyt, eikö simien aamuhengitys haise pahalta?)

kuva32.jpg
Ah, ja pikkuinen aamupusuttelu näytti käyvän hieman enemmäksi kuin pelkäksi pusutteluksi - pari näytti menevän takaisin sänkyyn.

kuva33bd1.png
Pitenpiin huvitteluihin ei Miralla ja Bladella ollut aikaa: oli Miran aika lähteä töihin.
Yleishoitajan takkiin ja söpöihin, vaaleanpunaisiin housuihin sonnustautuneena Mira heitti hyvästit Bladelle.

kuva34jx1.png
Odottaminen ei ole koskaan rattoisaa. Samalla kun Blade loikoilee riippumatossa, hän yrittää keksiä, miten Miralle asian esittäisi: hän halusi kosia.
Mies hymähti itsekseen. Niin, eiväthän he olleet tunteneet kuin vasta muutaman päivän, mutta Blade oli silmittömän rakastunut Miraan.
"Mennäänkö kihloihin?", mies harjoittelee välillä kumarrellen kuvitellulle Miralle. "Ei tästä tule mitään."

kuva35cr2.png
Blade ei saanut ajatusta pois mielestään - oli pakko päästä johonkin.
Niinpä mies sitten pirautti puhelimellaan taksin. Ehkä hän voisi ostaa jotakin Miralle...?

kuva36ri0.png
Perille päästyään Blade bongasi sievän vaaleaverikön kävelevän pienessä puodissa. Mies vilkaisi nopeasti ympärilleen, kunnes riensi juttelemaan moiselle kaunokaiselle - koukkunokkainen, mutta vaalea ja laiha.
Maisaksi esittäytynyt naissim oli jopa huolestuttavan iloinen suklaasilmäisen komistuksen tullessa juttelemaan hänelle.
Hääpukuostokset saivat odottaa, Blade hullaantui Maisan hymystä aivan kuten oli hullaantunut Mirastakin.

kuva37km7.png
Muutaman flirttailutuokion jälkeen Blade ryhdistäytyi kuitenkin sujauttaen puhelinnumeronsa Maisan taskuun: oli mentävä ostamaan uusia vaatteita.
Mies löysikin itselleen mukavan asun, kuten myös Mirallekin - toivottavasti se oli oikeaa kokoa.

kuva38wq9.png
Heti kotiin päästyään Blade loikkasi uuteen asuunsa koettaen sitä päälleen.
"Hyvältä näyttää," hän totesi kuitenkin vaihtaen asunsa pian julhapukuun.

kuva39be2.png
Taisi Blade ehtiä ostaa jotakin muutakin kaupungilla ollessaan: timanttisormuksen.
Hän vaihtoi vaatteensa juuri ennen Miran kotiin palaamista ja yllätti hänet täydellisesti. Iloinen sävy äänessään Mira vastasi myöntävästi, ja Blade sujautti (ennen kuin Mira ehti muuttaa mieltään) sen tulevan vaimonsa sormeen.

kuva40qf7.png
Kuitenkaan Blade ei voinut jäädä kotiin juhlimaan onnellisen avioliiton alkua kimppakyydin karauttaessa pihalle. Pettymys käväisi molempien kasvoilla, ja tämän yön Mira joutui nukkumaan yksin - missä Blade sitten lienikään?

Huh, kaksi päivitystä samana päivänä, olkaatten ylpeitä minusta. n____n' Kommentoida saa ja pitää.


perjantai, 2. maaliskuu 2007

2. päivä

kuva15ok1.png
Uusi päivä - uusi alku? Ehei, täytyy pitää pää kylmänä ja jatkaa elämässä eteenpäin siitä, mihin jäätiin.
Reippaasti ja hymyillen Blade loikkaa ylös sängystä tasan seitsämältä auringon noustessa - ei tainnutkaan väsyttää niin paljon kuin illalla tuntui.

kuva16gu4.png
Ja mikä muu olisi yhtä hyvä aamiainen kuin vanha, kunnon paahdettu leivonnainen? Näillä kokkaustaidoilla ei yltäisi luultavasti edes valmisateriaan.

kuva17bx2.png
On aika vaihtaa hiustyyliä ennen Miran kylään kutsumista. Hieman pituutta pois ja hiussuortuvat silmille ei ollut ollenkaan pahitteeksi.
"Mitähän Mira pitää?", Blade tuumaa hiljaa itsekseen suutaan mutristellen.

kuav18qi0.png
Blade nosti puhelimen käteensä ja kysäisi pirteällä äänellä, haluaisiko Mira tulla käymään. Neiti olisi halunnut ottaa ystävänsä mukaan, mutta miehellä oli muita suunnitelmia kuin kahden juoruavan akan passaaminen. Blade ilmoitti siis, ettei tällainen kävisi päinsä, joten Mira suostui kuin suostuikin tulemaan heti kun oli hieman tälläytynyt.

kuva19yk3.png
Ei aikaakaan, kun Mira jo rimputtelikin kotiovella. Blade ryntäsi nopeasti avaamaan, ja kumpikin näytti olevan sitä mieltä, että vaatimaton tervehdys oli paras tervehdys.
Mitä tämä on, jollei juuri sitä rakkautta?

kuva20ok6.png
Jokaiseen alkavaan parisuhteeseen kuuluu muutama torjuminen - pettymys on maailman palkka. Mira ei näyttänyt olevan vielä valmis vihjailevaan flirttailuun.
Kuitenkaan tuollainen pieni vastoinkäyminen ja muutama punainen miinusmerkki pään päällä ei saa Bladea lannistumaan, vaan yrittämään yhä kovemmin.

kuva21rj1.png
Kuitenkin simit tunnetusti antavat helposti anteeksi, ja Mira suostuu Bladen tanssipyyntöön. Ei sitä musiikkia tarvita silloin, kun tanssittaa.
Nähtävästi Mira ei kutienkaan ollut vielä valmis käsien laskemiseen, ymmärrettäväähän tuo.

kuva22am7.png
Mutta - yh - mikä tuo tuollainen haiseva otus oikein on?
Kehtaakin vain tipsutella toisten pihoille piereskelemään, juuri kun Blade ja Mira olivat päässeet
yhteisymmärrykseen käsien laskemisesta.

kuva23ai7.png
Suhde etenee nopeasti ja vihdoinkin Mira antaa Bladen pitää tätä kädestä - sitä oli jo odotetukin.
Koskakohan hääkellot soivat?

kuva24ti2.png
Nyt alkaa rakkaus leiskumaan: on Miran aika muuttaa taloon. Hän toi taloon huimat 16 000 simoleonia!
Onkohan seuraava askel jo kihloihin meno?

kuva25ik7.png
Kiitos Miran ja rahojen, saatiin talosta enemmän inhimillisen näköinen. Onkohan liian pitkälle suunniteltua, jos siellä olisi kehto ja hoitopöytä?

kuva26yi7.png
Mutta, vaikka rahaa olisi, ei niillä koko elämäänsä pärjää (varsinkaan tällaisen sisustusoperaation jälkeen): aika mennä töihin.
Bladen ensimmäinen työpäivä ja perhosia vatsassa. Hyökkäävätkö rikolliset heti varomattoman kokelaan kimppuun?

kuva27ov2.png
On siis Miran aika jäädä yksinään uuteen kotiinsa. (huom. uusi look) Kuitenkin hymy kertoo, ettei yksin jääminen niin pahalta tunnukaan.

kuva28sa5.png
Miran ruokaillessa spagettia Blade tulee kotiin. Ylennystä ei ikävä kyllä herunut, mutta Mira pistää selvästi merkille rakkaansa kotiinpaluun.

kuva29sf1.png
Nuoripari menee samaanaikaan nukkumaan, eikä Blade halua olla Mirasta näemmä hetkeäkään erosta - mahtoiko itkeä ikävää töissäkin?
Jälleen päivä pulkassa ja Bladen elämä näyttää hetki hetkeltä yhä valoisammalta. Ehkä jo huomenna hän päättää kosia, ken tietää?





torstai, 1. maaliskuu 2007

1. päivä

Ajattelin siis aloittaa uuden Legacy Challengen, koska tuo vanha alkoi käymään pitkästyttäväksi. Tässä se siis on: LC Finwë.
Olisin iloinen kommenteista ja siitä, jos joku päättäisi alkaa seuraamaan LC'täni.
Pisteitä en siis laske.
Have fun.

kuva1hi3.png
Blade Finwë-niminen nuori sim tuijottaa lasittunein silmin kahdeksan kertaa liian suurta tonttiaan.
"Voi että...", hän huokaa. "Se kaupparatsu taisi sittenkin huijata minua. Äitikin oli juuri kertonut sen sanonnan siasta ja säkistä...Miten se nyt menikään?"
Blade on perhetavoitteinen rapu, joka on erityisesti kiinnostunut laihoista blondeista. Hän haluaa päästä eroon mammanpojan tittelistään aloittamalla uuden elämän kaukana kaikesta vanhasta. Äitikin asuu kaukana - jopa naapurissa asti.

kuva2ea6.png
Bladen suu venähtää auki ja käsi alkaa raapimaan päätä hänen nähdessään tulevan kotinsa.
"Vai tällainen tapaus, niinkö?", hän kysäisee ärtyneesti. "Luuletteko, että aion asua tuossa hökkelissä?"
Asunnosta löytyy kokonaiset jääkaappi, uuni, suihku, pönttö, parisänky, puhelin, kaksi ovea ja ikkuna.

kuva3ky2.png
(pahoittelen huonolaatuista kuvaa)
Aamu toi tullessaan sanomalehden, ja kaikkihan me tiedämme, mitä sanomalehdestä löytyy sarjakuvien ja ärsyttävien mainosten lisäksi? Töitä, hanttihommia ja vakituisia pestejä.
Bladen silmään pistääkin hyväpalkkainen työ: Lainvalvonta. Edessä siis on verta, hikeä, kyyneleitä ja paljon donitseja.

kuva4py4.png
"Onneksi et ole laiha, blondi, etkä nainen, sillä muuten olisit vastustamaton," Blade tuumaa hiljaa itsekseen. Amatius ei totisesti ole mikään prinssi, ei kelpaisi edes Nenälän kuninkaaksi.
Tästä saattaa kehkeytyä kuitenkin ystävyyssuhde, ja jostainhan se putoava sosiaali-mittari pitää saada täytetyksi.

kuva5mn2.png
Saanko esitellä naapurustoon tervetulotoivottajat: Omat simini Katie ja Carol, ja taustalla kaikkien suosima Taneli Haaveinen.
Kumpikaan näistä neitokaisista eivät ikävä kyllä sukujuuristaan johtuen voi tulla kosituiksi Bladen käden kautta, eivätkä kumpikaan taatusti ole blondeja. Sorry girls - next.

kuva6ia9.png
Vaikka kasveja ei niin pihalta löydy, Blade soittaa puutarhurille - saattaahan kukkasen kätköistä pöllähtää vaikka minkälainen perhonen.
Puhelun päätyttä ja neiti/herra puutarhurin luvattua tulla paikalle heti, Blade äkkää talonsa ohi lepattavan kauniin keijukaisen. Hopea siivin hän leijuu tuon kaunokaisen vierelle, jolta löytyy niin blondit hiukset kuin loistava kroppakin. Kuitenkin miehen pitää katkerasti kyyneleet silmissään haudata loistokas tulevaisuus ja kauniit lapset tämän huomatessaan, että tämä Jessica-niminen ilmestys onkin naapuritaloon syntynyt tytär. Mitä herra Right tuumaisikaan, jos Jessica naisi jonkin tuntemattoman, rääsyisen muukalaisen - sitä paitsi kyseessä oli oma simini.

kuva7uq7.png
"Ah! Sieltä hän tulee! Unelmieni nainen, kaunihin kaikista maailman kukista!", Blade huudahtaa ja kuin siivet selkäänsä saaden hän lennähtää kaunokaisensa luokse - joka tosin lähempää katsottuna paljastuu mieheksi.
"Tai, unohda koko juttu," Blade mutisee unelmien rikkoutuessa ja siipien selästä pudotessa.
Oli siis aika harkita jotain muuta... Miten olisi sisäkkö?

kuva8jw2.png
Sisäkön paljastuttua suuri suiseksi punapääksi, oli aika pirauttaa taksi - eikä taksitarkaan mikään viehättävä ollut mustine hiuksineen. Ehkäpä Stadissa olisi jokin mukava paikka, josta löytyisi se kaivattu kuvan kaunis, blondi neitonen.
"Anna nyt jo olla niistä kaunokaisista sun muista... Etkö välitä yhtään luonteesta?" Blade sihahtaa ärtyneenä.
Oles nyt hiljaa, Blade. Sinulta ei kysytä.

kuva9wx2.png
Bladen irroitellessa arjesta ja esittelemällä uljaita tanssitaitojaan, ympärille kerääntyy toinen toistaan huvittuneenpaa väkeä. Hihitysten ja tirskutuksen säestämässä sinfoniassa Blade vain yhä enemmän ja enemmän innostuu svengaamaan oikein kunnolla, kunnes tanssiliikkeissä näkyy niin steppiä kuin balettiakin.
Vaaleat neitokaiset eivät kuitenkaan tuntuneet kiinnostuvan tulemaan tanssimaan komistuksen kanssa, miksiköhän näin?

kuva10sd7.png
Pikaisen poreallasreissun jälkeen  Blade istahtaa kummallisen näköisen, mustat siivet omaavan naisen viereen.
'Oletkohan yhtä onneton kuin minä?', hän kyseäisee itseltään kerta toisensa jälkeen. Pieni kiinnostuksenhäilyvä käväisee nopeasti miehen mielessä, joka kuitenkin pian katoaa: eihän Blade voi tuollaista vierelleen ottaa.
Mies ei ole illan aikana nähnyt vielä yhtäkään vaaleaverikköä, (joka on tosi kumma juttu, tällaista tapausta ei ole vielä ollut ollenkaan) vaan koko paikka parveilee pelkkiä musta- ja ruskeahiuksisia naikkosia.
Onko aika vaihtaa paikkaa, vai kannattaako vielä odottaa?

kuva11sd4.png
Bladen onneksi odotus taisi viimeinkin kannattaa. Vaikka tämä neitonen ei hiusvärillään sykähdytäkään, kaunis hymy ja herttainen luonne taitaa korvata sen menetyksen.
Mahtaako olla miehen vitsit vai hänen asunsa se, joka Mira-nimistä naista noin naurattaa?

kuva12kj9.png
Uimapöksymiehellä ja Yhdensalamantytöllä näyttää juttu luistavan ja nauru raikavan, joka johti pian ystävälliseen halaukseen.
Olisiko tämä se, jota oli etsitykin? Nopea puhelinnnumeroiden vaihto, ja Bladen oli aika palata takaisin kotiin.

kuva13cv3.png
Kotiin päästyään puhelin soi. Blade riensi vastaamaan, ja kuulikin pian Miran pirteän äänen. Hän voivotteli sitä, kun he eivät olleet nähneet pitkään aikaan - niin, ainakaan moneen minuuttiin. Blade lupaisi pirautella takaisin, ja täyttikin lupauksensa oitis. Hän kutsui Miran kylään, mutta uunijäätelö-selitys, kuten myös puhelimen korjaaja-tekosyy olivat käyneet vanhoiksi jo niiden keksimisen aikaan.
Kuitenkin monen yrityksen jälkeen Mira päätteli, ettei heidän tapaamisessaan mitään haittaakaan olisi. Pian ystävykset tapasivatkin toisessa antaen pusut molemmille poskille - kaksi yhden hinnalla.

kuva14pk0.png
Miran tuli aika lähteä. Muutama pusu, ilmiselvä flirttailu ja aina vain kiihkeammäksi käyvä halailu nostatti hymyn Bladen kasvoille tuntikausiksi.
Ennen nukkumaanmenoa mies päätti rentouttaa puutuneita jäseniään vaiheikkaan päivän jälkeen. Huomenna ensimmäinen työpäivä, toivottavasti aamulla on aikaa jututtaa Miraa enemmän - uskaltaisiko tämä ujo mies jo kosia?
  • Henkilötiedot

    Finwon uusi Legacy Challenge-perheeni, jonka olen nyt (taas jleen kerran) pttyt aloittaa. Toivottavasti viitsimykseni/jaksamukseni riitt perheen pelaamiseen.

    Kiitos.

  • Tagipilvi